Hola mis amores!
Toivottavasti kukaan täällä olevista ei puhu espanjaa, koska oon luultavasti onnistunu upottamaan tohon jonkun virheen... :)
Joo, toi on aikalailla tiivistetysti mun fiilis viimesten viikkojen ajalta. Oon lykänny ja lykänny tän kirjottamista, koska musta tuntuu tosi usein, että teen jotain väärin, tai en yritä tarpeeks. En oo halunnu kirjottaa mun odotuksista ja todellisista fiiliksistä, kun jotenkin tuntuu että pitäis tehdä enemmän, ja tietyllä tapaa olla vaikeempaa. Siinä oikeestaan onkin ehkä yks isoimmista yllätyksistä, mitä mulle on täällä tullu. Tuleville vaihtareille toitotetaan tosi paljon siitä, kuinka aluks tulee olemaan vaikeeta, hankala sopeutua, ikävä perhettä ja kavereita jne. Etenkin kulttuurishokista puhuttiin mun mielestä jatkuvasti ja mietittiin, miten siitä selviää. No, odotin tietysti muutamia tosi hankalia ja inhottaviakin kuukausia ja oon ollu aika hämmentyny, kuinka helppoo mulla on loppujen lopuks ollu. Toki se monille pahin aika, eli joulu on vasta edessä, mut silti, melkeen kolme kuukautta oon täällä asunu ilman mitään sen suurempia ongelmia. Mulle hankalinta on varmaan ollu se, mikä kaikille muille on helpointa. Koulu. En si tiä mikä siinä on, onks mulla jotenki hankalat kurssit (se AP mantsa on varmaan ainoo joka menee tähän kategoriaan...), vai onko mun aivot vaan vähän keskivertovaihtaria vähemmän poimuttuneet. Ei mulla nyt mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia koulunkaan kans oo, mut en saa ihan sitä kuuluisaa Straight A -todistusta :(.
Enemmän odotin ehkä sitä, et oisin ite huomannu kielitaitoni kehittymisen. En oo ihan varma johtuuko siitä, ettei kehitystä huomaa ite niin hyvin ku sitä kieltä käyttää koko ajan, vai enkö vaan oo kehittyny :D. Odotin myös sitä, et aluks joutuis olemaan koulussa ihan yksin, eikä tekis koskaan mitään ja joutuis jotenkin erityisen paljon tkemään töitä, et sais kavereita. Oonhan mä Suomessa koulua muutaman kerran vaihtanu (tää on mun laskujen mukaan mun 7. koulu?), ni ajattelin tän olevan suurin piirtein samanlaista. Olin kuitenki aika hakoteillä, koska vaikka oon Suomessa aina saanu kavereita koulussa, enkä oo koskaan joutunu olemaan yksin, ni sanoisin et se on täällä jopa helpompaa. Tosin tähän varmasti vaikuttaa monet seikat, kuten maa, jossa on vaihdossa. Uskoisin kuitenki, et mun suomalaisuus osaltaan on auttanu mua, koska kukaan ei tiedä Suomesta mitään (kirjaimellisesti joka toinen ei osaa sijottaa kartalle ja lopuilla se tietämys loppuuki si siihen...), niin kaikki on tosi uteliaita. Ne haluu tietää, käveleekö meillä jääkarhut kaduilla ja tiedänkö mikä joulu on. Ihmiset kyselee et "eikö teillä siä Ruotsissa oo flanellipaitoja", ku kerroin koulussa just muuttaneeni tänne yhden matkalaukun kans, jonka takia ei ollu flanellia teemapäivänä. Tää on yks juttu, jota osasin odottaa ja aika lailla olin oikeessakin sen suhteen: ihmiset kyselee TYHMIÄ kysymyksiä. Ei tietenkään kaikki, eikä monet niistä oo oikeesti edes kovin tyhmiä, kuulostaa vaan hölmöiltä kun itelle on ihan itsestäänselvää, että talvella on riittävästi lunta hiihtämiseen ja meillä puhutan suomea eikä venäjää tai englantia.
Tiesin etukäteen, et amerikkalaiset nuoret on tosi "riippuvaisia" vanhemmistaan. Esim. joka paikkaan pyydetään kyytiä ellei oo ajokorttia yms. Oon kuitenki vähän hämmentyny kuinka paljon vanhemmat oikeesti on mukana nuorten elämässä. Tällai esimerkkinä, pari viikkoo si oltiin sovittu yhen kaverin kans et nähään sunnuntaina. No laitoin hänelle si sunnuntaiaamuna viestiä et mihin aikaan sopis, nähäänkö siellä kahvilassa yms ja hän vastas et "en tiä, äiti on töissä, kerron kun se tulee kotiin" (tässä vaiheessa kello oli siis n. 10am). No ei siinä mitään, äitinsä varmaan töissä jossain, jossa ei puhelinta ehdi tarkistaa tms. Joskus 1pm hän laitto viestin "äiti tulee parin tunnin päästä, kerron si millon sopii". No tässä vaiheessa mun host-äiti ehdotti et hän voi heittää meiät sinne kauppakeskuksee, jossa se kahvila on. Tämä kävi ja lähettiinin si aikalailla samantien (yllättävää kyllä) hakemaan tätä kaveria. Loppujen lopuks käytiin ensi kaikki yhessä syömässä ja si mentiin sinne kahvilaan. Mun host-äiti siis varas hieronnan vaan, et vois odottaa meitä siellä?? Jotenki, ku ainakaan omasta mielestäni en ihan hirveesti omilta vanhemmiltani pyydelly kyytejä joka paikkaan yms, ni tuntuu tosi lapselliselta, kun joltain muulta menee monta tuntia hukkaan, et mä voin nähdä kaveria...
Nojoo oli miten oli, mitään isompia eroja odotusten ja todellisuuden välillä ei oo ollu, lähinnä tollasia pikkujuttuja yms. Toivottavasti Suomessa menee hyvin, TJ(abauttiarallaareilu)7kk :)
11/17/2018
10/06/2018
Mihin oon ihastunu / vihastunu?
Mulla on nyt melkeen 1.5kk jenkkielämää takana ja oon ehtiny ihastumaan moniin asioihin ihan t'ysin. Vastapainoks on kuitenki my;s juttuja, joita inhoon, en voi ymmärtää tai vaan saa mut kiehumaan joka ikinen kerta... Kouluun liittyvistä mielipiteistä kerron joskus toiste, tänään keskitytään vaan ihmisiin ynnä muuhun.
Taidanpa alottaa suomalaiseen tyyliin negatiivisuudesta eli vihastuksista:
- Ruoka.
Ruokailu on ihan käsittämättömän epäsäännöllistä; joinain päivinä syödään iso pitsa aamupalaks ja muuta ei sit oikeen syödäkään ja toisina päivinä syödään koko ajan jotain pientä. Koululounas sisältää epämääräsen hillomaapähkinävoileivän (jota ihmiset usein hehkuttaa, mut oikeesti se on kuvottavaa), suklaa-, mansikka-, tai maustamattoman maidon ja esimerkiks sipsejä. Tää oli siis mun lounas ekana päivänä koulussa. Nykyään otan kotoo hedelmiä tms. mukaan ja vietän lounastauon aina kirjastossa.
- Vero.
Kaupassa olessa et tiedä paljonko tuote tulee maksamaan, koska VEROT LISÄTÄÄN VASTA KASSALLA!!! Selvitin minkä takia, ja se johtuu siitä, että verotus vaihtelee täällä osavaltioittain. Silti tää on kohtalaisen raivostuttavaa. Etenkin, kun en oikeen tajuu näitä kolikoita vielä, niin en voi edes laskee niitä valmiiks ennen kassalle menoa, kun en tiedä paljonko pitää maksaa.
- Sotkuisuus.
Luultavasti ainakin lähemmin mun elämään kuuluvat tietää, kuinka paljon inhoon jos tavarat on missä sattuu. Etenki rakas pikkusiskoni Heli (ikävä<3) tunsi kyllä parin viimesen vuoden aikana nahoissaan jos oli jättäny tavaransa väärille paikoille yhteisessä huoneessamme. :) Ja tavaroiden levälleen jättelyn lisäks amerikkalaisilla on tapana imuroida, pestä lattiat yms. kerran kuussa. Kyllä - YHDEN kerran KUUKAUDESSA. Kotona Äiti imuroi melkeen joka päivä (yrittää kyllä saada muitakin tekemään sitä välillä), lattiat pestään viikoittain yms. niin vähän on totuttelemista kun joudut pyyhkimään pöydältä kissankarvat pois ennen syömistä.
- SIsällä pidetään kenkiä.
Tää nyt ei oo mikään maailmaa kaatava juttu, mut en oikeen tykkää istua sohvalla, jossa joku on just pitäny kenkiä tultuaan sateesta. Aika hyvin oon jo tottunu tähän, etenkin kun en halua astua lattialle pudonneen (ja jääneen) tomaatin päälle sukkasillaan tms...
- Hitaus kaikissa asioissa.
Oon ite luonteeltani aika hidas. Mulla menee pitkään saada mitään alotettua ja sitten mulla menee ainakin yhtä kauan saada se homma loppuun (love you, Äiti <3). Mutta amerikkalaiset on hitaita jopa mun mittakaavalla! Oon täällä oppinu olemaan aika hyvin ajoissa lähössä kouluun aamulla ja ylipäätään valmis aina kun on sovittu, mut oonkin sitten ainoo joka niin tekee. Sovitaan, että lähetään kauppaan 10.00 niin joku lähtee sillon suihkuun. Kävellään hakemaan autoo parkkihallista niin 1km matkaan menee kirjaimellisesti 40min, koska matkalla pitää pysähtyä juttelemaan jokaisen vastaantulijan kanssa. No mut ehkä mä en oo palatessani enää se, jota kaikki odottaa paikalle viikon myöhässä, jos ärsyynnyn tästä vuoden.
No mut ettei nyt ihan pelkäks valittamiseks mee, niin oon mä täällä moniin asioihin ehtiny ihastuaukin:
- Sää ja Norfolk.
Okei sää ei liity millään lailla siihen, että oon nimenomaan Yhdysvalloissa, mutta kerron kumminkin kun tiedän, ettei Suomessa voi enää oikeen ottaa aurinkoa ja istua kahvilassa ulkona 7 illalla. Täällä on siis tällä hetkellä päivisin yleensä n. 24-30 astetta lämmintä. Soututreeneissä soudellaan sielä suorassa auringonpaisteessa delfiinien ympäröimänä (ja tää ei oo ees mun omakeksimä juttu, niitä oikeesti elää täällä alle 1km päässä mun kodista). Norfolk on Virginian mittakaavalla aika iso kaupunki, mut tää meiän alue on vähän niinku pieni kaupunki ison kaupungin sisällä(??). Kerron joskus toiste lisää Norfolkista ja mm. mun lempipaikoista täällä, mut sanon vaan että oon täysin ihastunu tähän kaupunkiin!
- Kirkko.
Käytiin siis viime viikolla ekaa kertaa kirkossa täällä. Kuten varmasti monet tietää, yhdysvltalainen kirkkokulttuuri on aika erilainen suomalaiseen verrattuna. Täällä messu muistutti mun mielestä enemmän kristillistä konserttia; kirkossa oli pehmeet tuolit, tunnelmallinen valaistus, musiikkia oli paljon (ja kaikki oikeesti laulo mukana, osa jopa tanssi), jne. Ihmiset oikeesti vaikutti nauttivan siitä. Suomessahan saarna kertoo useimmiten kristinuskosta ja Jeesuksesta, täällä se opetti enemmän, miten olla hyvä kristitty ja seurata Jeesusta. Siitä en tykänny niin paljon - mun mielestä se tuntu vähän tyrkyttämiseltä (vaikka ite ihan uskossa oonki), tykkään enemmän saarnasta, josta voi nauttia myös esimerkiks ateistit ja muihin uskontokuntiin kuuluvat.
- Opiskelun näkyminen kaikkialla.
Täällä yliopistot on tosi iso juttu. Norfolkissa on yliopisto nimeltä Old Dominition University eli ODU, ja sen kyllä huomaa vaikkei koskaan näkis yhtään sen kampuksista. Melkeen joka paikassa saat alennusta, jos oot ODU:n opiskelija, koulussa monet kulkee yliopiston vaatteissa jne. Tykkään, että täällä esimerkiks kahvilla tai kirjastossa on melkeen poikkeuksessa joku opiskelemassa. Motivoi kummasti ku tuntuu et kaikki muut opiskelee ku ite meen vaan juomaan sitä latteani...
- Uteliaisuus ja halu oppia.
Monet varmasti tietää, että USA:ssa ihmisten keskimääräinen yleissivistys ei oo ihan samaa tasoa, kun Suomessa. Multa on mm. kysytty onko Suomi osa Venäjää vai Ruotsia ja tiedänkö mikä joulu on (koska Joulupukki asuu kuulemma Ruotsissa). Tykkään kuitenkin siitä, kuinka ihmiset kyselee tyhmiäkin kysymyksiä, sehän vaan tarkottaa, että ne haluaa oppia. Ihmiset myös haluaa opettaa mulle paljon kaikkee, joka on tietenkin ihanaa.
- Ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus.
Tän huomasin ekaa kertaa tullessani ulos lentokoneesta. Mun host-äiti oli vastassa Suomen lipun kanssa ja halattiin, kun oltas tunnettu jo kauanki. Heti jäätiin juttelemaan ventovieraille (ja tätä täällä tapahtuu päivittäin). Kaikki toivottaa aina hyvää vaihtarivuotta, kehuu mun enkkua (jossa ei oikeesti oo mitään kehumista), kysyy voiko auttaa jne. Kun viittaan koulussa, opettajat sanoo "yes, ma'am", ja kaikki sanoo joka paikassa "dear" tai "darling" Tähän kukaan ei voi olla ihastumatta!
Mutta joo join tänään suomalaista kahvia aamulla ja oli muuten hyvää...
Taidanpa alottaa suomalaiseen tyyliin negatiivisuudesta eli vihastuksista:
- Ruoka.
Ruokailu on ihan käsittämättömän epäsäännöllistä; joinain päivinä syödään iso pitsa aamupalaks ja muuta ei sit oikeen syödäkään ja toisina päivinä syödään koko ajan jotain pientä. Koululounas sisältää epämääräsen hillomaapähkinävoileivän (jota ihmiset usein hehkuttaa, mut oikeesti se on kuvottavaa), suklaa-, mansikka-, tai maustamattoman maidon ja esimerkiks sipsejä. Tää oli siis mun lounas ekana päivänä koulussa. Nykyään otan kotoo hedelmiä tms. mukaan ja vietän lounastauon aina kirjastossa.
- Vero.
Kaupassa olessa et tiedä paljonko tuote tulee maksamaan, koska VEROT LISÄTÄÄN VASTA KASSALLA!!! Selvitin minkä takia, ja se johtuu siitä, että verotus vaihtelee täällä osavaltioittain. Silti tää on kohtalaisen raivostuttavaa. Etenkin, kun en oikeen tajuu näitä kolikoita vielä, niin en voi edes laskee niitä valmiiks ennen kassalle menoa, kun en tiedä paljonko pitää maksaa.
- Sotkuisuus.
Luultavasti ainakin lähemmin mun elämään kuuluvat tietää, kuinka paljon inhoon jos tavarat on missä sattuu. Etenki rakas pikkusiskoni Heli (ikävä<3) tunsi kyllä parin viimesen vuoden aikana nahoissaan jos oli jättäny tavaransa väärille paikoille yhteisessä huoneessamme. :) Ja tavaroiden levälleen jättelyn lisäks amerikkalaisilla on tapana imuroida, pestä lattiat yms. kerran kuussa. Kyllä - YHDEN kerran KUUKAUDESSA. Kotona Äiti imuroi melkeen joka päivä (yrittää kyllä saada muitakin tekemään sitä välillä), lattiat pestään viikoittain yms. niin vähän on totuttelemista kun joudut pyyhkimään pöydältä kissankarvat pois ennen syömistä.
- SIsällä pidetään kenkiä.
Tää nyt ei oo mikään maailmaa kaatava juttu, mut en oikeen tykkää istua sohvalla, jossa joku on just pitäny kenkiä tultuaan sateesta. Aika hyvin oon jo tottunu tähän, etenkin kun en halua astua lattialle pudonneen (ja jääneen) tomaatin päälle sukkasillaan tms...
- Hitaus kaikissa asioissa.
Oon ite luonteeltani aika hidas. Mulla menee pitkään saada mitään alotettua ja sitten mulla menee ainakin yhtä kauan saada se homma loppuun (love you, Äiti <3). Mutta amerikkalaiset on hitaita jopa mun mittakaavalla! Oon täällä oppinu olemaan aika hyvin ajoissa lähössä kouluun aamulla ja ylipäätään valmis aina kun on sovittu, mut oonkin sitten ainoo joka niin tekee. Sovitaan, että lähetään kauppaan 10.00 niin joku lähtee sillon suihkuun. Kävellään hakemaan autoo parkkihallista niin 1km matkaan menee kirjaimellisesti 40min, koska matkalla pitää pysähtyä juttelemaan jokaisen vastaantulijan kanssa. No mut ehkä mä en oo palatessani enää se, jota kaikki odottaa paikalle viikon myöhässä, jos ärsyynnyn tästä vuoden.
No mut ettei nyt ihan pelkäks valittamiseks mee, niin oon mä täällä moniin asioihin ehtiny ihastuaukin:
- Sää ja Norfolk.
Okei sää ei liity millään lailla siihen, että oon nimenomaan Yhdysvalloissa, mutta kerron kumminkin kun tiedän, ettei Suomessa voi enää oikeen ottaa aurinkoa ja istua kahvilassa ulkona 7 illalla. Täällä on siis tällä hetkellä päivisin yleensä n. 24-30 astetta lämmintä. Soututreeneissä soudellaan sielä suorassa auringonpaisteessa delfiinien ympäröimänä (ja tää ei oo ees mun omakeksimä juttu, niitä oikeesti elää täällä alle 1km päässä mun kodista). Norfolk on Virginian mittakaavalla aika iso kaupunki, mut tää meiän alue on vähän niinku pieni kaupunki ison kaupungin sisällä(??). Kerron joskus toiste lisää Norfolkista ja mm. mun lempipaikoista täällä, mut sanon vaan että oon täysin ihastunu tähän kaupunkiin!
- Kirkko.
Käytiin siis viime viikolla ekaa kertaa kirkossa täällä. Kuten varmasti monet tietää, yhdysvltalainen kirkkokulttuuri on aika erilainen suomalaiseen verrattuna. Täällä messu muistutti mun mielestä enemmän kristillistä konserttia; kirkossa oli pehmeet tuolit, tunnelmallinen valaistus, musiikkia oli paljon (ja kaikki oikeesti laulo mukana, osa jopa tanssi), jne. Ihmiset oikeesti vaikutti nauttivan siitä. Suomessahan saarna kertoo useimmiten kristinuskosta ja Jeesuksesta, täällä se opetti enemmän, miten olla hyvä kristitty ja seurata Jeesusta. Siitä en tykänny niin paljon - mun mielestä se tuntu vähän tyrkyttämiseltä (vaikka ite ihan uskossa oonki), tykkään enemmän saarnasta, josta voi nauttia myös esimerkiks ateistit ja muihin uskontokuntiin kuuluvat.
- Opiskelun näkyminen kaikkialla.
Täällä yliopistot on tosi iso juttu. Norfolkissa on yliopisto nimeltä Old Dominition University eli ODU, ja sen kyllä huomaa vaikkei koskaan näkis yhtään sen kampuksista. Melkeen joka paikassa saat alennusta, jos oot ODU:n opiskelija, koulussa monet kulkee yliopiston vaatteissa jne. Tykkään, että täällä esimerkiks kahvilla tai kirjastossa on melkeen poikkeuksessa joku opiskelemassa. Motivoi kummasti ku tuntuu et kaikki muut opiskelee ku ite meen vaan juomaan sitä latteani...
- Uteliaisuus ja halu oppia.
Monet varmasti tietää, että USA:ssa ihmisten keskimääräinen yleissivistys ei oo ihan samaa tasoa, kun Suomessa. Multa on mm. kysytty onko Suomi osa Venäjää vai Ruotsia ja tiedänkö mikä joulu on (koska Joulupukki asuu kuulemma Ruotsissa). Tykkään kuitenkin siitä, kuinka ihmiset kyselee tyhmiäkin kysymyksiä, sehän vaan tarkottaa, että ne haluaa oppia. Ihmiset myös haluaa opettaa mulle paljon kaikkee, joka on tietenkin ihanaa.
- Ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus.
Tän huomasin ekaa kertaa tullessani ulos lentokoneesta. Mun host-äiti oli vastassa Suomen lipun kanssa ja halattiin, kun oltas tunnettu jo kauanki. Heti jäätiin juttelemaan ventovieraille (ja tätä täällä tapahtuu päivittäin). Kaikki toivottaa aina hyvää vaihtarivuotta, kehuu mun enkkua (jossa ei oikeesti oo mitään kehumista), kysyy voiko auttaa jne. Kun viittaan koulussa, opettajat sanoo "yes, ma'am", ja kaikki sanoo joka paikassa "dear" tai "darling" Tähän kukaan ei voi olla ihastumatta!
Mutta joo join tänään suomalaista kahvia aamulla ja oli muuten hyvää...
9/30/2018
Homecoming
Hola!
Nyt on lauantai 29.9, mut kukaan teistä ei lue tätä vielä tänään. Miks? No koska Homecomingin monille tärkein osuus, eli tanssit on vasta tänäiltana. Joka tapauksessa, siihen on valmistauduttu koko viikko, joten kaipa sitä vois jo ottaa pienen varaslähdön kirjottamiseen. Homecoming on siis yhdysvaltalainen perinne (kanadalaisilla on käsittääkseni jonkunäkönen oma versionsa?), jossa lukioissa järjestetään syyskuun lopussa/lokakuun alussa teemaviikko sisältäen usein pukukoodin joka päivälle, jonkunäkösiä luokkien välisiä kilpailuja, jenkkifudispelin ja tanssit. Aluks koko jutun pointti oli, että kun (jenkki)fudiskausi loppuu kesän jälkeen, viimenen peli pelataan kotona, eli Homecoming. Nykyään monikaan ei kuitenkaan edes tiedä miks sitä vietetään, se on vaan hauskaa ja saadaan aianki yks voitto kauteen (joka ei yleensä edes lopu homecomingiin).
Meillä pukukoodeina oli college, mismatch, Maury goes global (pukeuduin tottakai YFU-paitaan), superhero ja max. orange and blue (koulun värit). Globalisaatio tuntu olevan teemana vähän kaikessa muussakin koko viikon, mut sehän ei mua haitannu. Mun lempiopettajan (jonka kursseja mulla sattumalta on 2/7, mantsa ja hissa) käytävän seinät oli päällystetty sinisellä paperilla, ja niihin oli leikattu ja liimattu kaikki maanosat vihreestä paperista. Eurooppa oli aika mielenkiintosen näkönen, mm. Islanti näytti hämmentävän paljon Latvialta niin kooltaan ku muodoltaan ja sijaitsi Irlantiin verrattuna lounaassa. Nii ja Ahvenanmaata ei ollu ollenkaan ja tää opettaja pahotteli asiaa mulle joka kerta ku kävelin kyseisen kartan ohi luokkaan. :D Pitkin viikkoa kaikki eri maista kotosin olevat opettajat ja oppilaat kävi liimaamassa näihin karttoihin tähden oman kotipaikkansa kohdalle. Euroopasta, suurimmaks osaks Saksasta oli valehtelematta n. 50 ihmistä, mut mä olin ainoo Suomesta. Norjan Lapista oli yks opettaja mut ei se tietenkää suomee puhu, osaan siis jotain, mitä kukaan muu koko 2000 oppilaan koulussa ei osaa!
Perjantaina vikalla tunnilla (joka mulla olis ollu vapaa...) oli Pep Rally, eli tapahtuma jossa koko koulu meni korishalliin ja siellä oli erinäisiä kisoja luokkien välillä ja mm. valittiin homecoming-kuninkaalliset kuningsparia lukuunottamatta. Meteli oli AIVAN JÄRJETÖN, en oo varmaan ikinä ollu missään niin kovaäänisessä paikassa, kai se sit on joku suomalainen juttu ettei metelikään oo oikeestaan meteliä?
Illalla mentiin Noran kans kattomaan jenkkifudispeliä, josta odotukset oli matalat ja silti petyttiin. Homecoming-peleissä siis useimmiten otetaan vastukseks joku, joka varmasti voittaa, kun sitä peliä ei kehdata hävitä. No peli loppuki sitte 85-0 meille. Muuta en siitä ite pelistä sitte tiedäkkään, ku käytin suurimman osan ajasta vieressä olevien sotilasharjotusten seuraamiseen... Törmättiin sielä katsomossa kyllä aika moniin tuttuihin, niin ei se ihan turha reissu ollu.
Noniin huomentapäivää, tänään on sunnuntai, kello on jo melkeen 8, eli nukuin aika paljo pidempään u yleensä, ku pääsin nukkumaan vasta joskus puolenyön jälkeen. Mutta siis niistä tansseistahan mun pitikin kertoa. No niistä ei oo oikeestaan mitään kerrottavaa... Muistutti siis aika paljon sellasta alakoulun diskoa, mut ihmisillä oli juhlavaatteet päällä ja niitä ihmisiä oli paljo enemmän. Muutamiin kavereihin törmäsin, mut meteli oli vaihteeks niin kova et keskustelu oli aika pitkälti toisen sanomisten arvailua.
Mitäs muuta kertomisen arvosta? No pääsin koulun soutujoukkueeseen, treenit alkaa huomenna. Saa nähä mitä siitäkin tulee :D Ja epäilyksistäni huolimatta oon saanu kavereita! Monet moikkaa mua käytävillä ja aina saan ryhmän tunneilla, jos tehdään ryhmätöitä (joita kyllä edelleen inhoon, kuten viimeset 10 vuotta). Kohta lähetään yhen kaverin kans kirkkoon, jota oon odottanu aika paljon, kun kaikki sanoo et se on täällä jotenkin tosi erilaista. Nii ja sain eilen loistokkaan älynväläyksen varata tennistunnin, niin sekin ois ohjelmassa tänään?? Eikai tässä sen ihmeempiä, Instagramissa @jenkeissavaihdossa mulla on jotain kuvia jos kiinnostaa.
Nii ja mut paremmin tuntevat tietää kuinka jouluhullu oon, mut täällä ekaa kertaa niin pitkään aikaan ku muistan, en tajunnu et oli päivä tasan 3kk ennen joulua. Miten MÄ voin unohtaa tollasen??
Nyt on lauantai 29.9, mut kukaan teistä ei lue tätä vielä tänään. Miks? No koska Homecomingin monille tärkein osuus, eli tanssit on vasta tänäiltana. Joka tapauksessa, siihen on valmistauduttu koko viikko, joten kaipa sitä vois jo ottaa pienen varaslähdön kirjottamiseen. Homecoming on siis yhdysvaltalainen perinne (kanadalaisilla on käsittääkseni jonkunäkönen oma versionsa?), jossa lukioissa järjestetään syyskuun lopussa/lokakuun alussa teemaviikko sisältäen usein pukukoodin joka päivälle, jonkunäkösiä luokkien välisiä kilpailuja, jenkkifudispelin ja tanssit. Aluks koko jutun pointti oli, että kun (jenkki)fudiskausi loppuu kesän jälkeen, viimenen peli pelataan kotona, eli Homecoming. Nykyään monikaan ei kuitenkaan edes tiedä miks sitä vietetään, se on vaan hauskaa ja saadaan aianki yks voitto kauteen (joka ei yleensä edes lopu homecomingiin).
Meillä pukukoodeina oli college, mismatch, Maury goes global (pukeuduin tottakai YFU-paitaan), superhero ja max. orange and blue (koulun värit). Globalisaatio tuntu olevan teemana vähän kaikessa muussakin koko viikon, mut sehän ei mua haitannu. Mun lempiopettajan (jonka kursseja mulla sattumalta on 2/7, mantsa ja hissa) käytävän seinät oli päällystetty sinisellä paperilla, ja niihin oli leikattu ja liimattu kaikki maanosat vihreestä paperista. Eurooppa oli aika mielenkiintosen näkönen, mm. Islanti näytti hämmentävän paljon Latvialta niin kooltaan ku muodoltaan ja sijaitsi Irlantiin verrattuna lounaassa. Nii ja Ahvenanmaata ei ollu ollenkaan ja tää opettaja pahotteli asiaa mulle joka kerta ku kävelin kyseisen kartan ohi luokkaan. :D Pitkin viikkoa kaikki eri maista kotosin olevat opettajat ja oppilaat kävi liimaamassa näihin karttoihin tähden oman kotipaikkansa kohdalle. Euroopasta, suurimmaks osaks Saksasta oli valehtelematta n. 50 ihmistä, mut mä olin ainoo Suomesta. Norjan Lapista oli yks opettaja mut ei se tietenkää suomee puhu, osaan siis jotain, mitä kukaan muu koko 2000 oppilaan koulussa ei osaa!
Perjantaina vikalla tunnilla (joka mulla olis ollu vapaa...) oli Pep Rally, eli tapahtuma jossa koko koulu meni korishalliin ja siellä oli erinäisiä kisoja luokkien välillä ja mm. valittiin homecoming-kuninkaalliset kuningsparia lukuunottamatta. Meteli oli AIVAN JÄRJETÖN, en oo varmaan ikinä ollu missään niin kovaäänisessä paikassa, kai se sit on joku suomalainen juttu ettei metelikään oo oikeestaan meteliä?
Illalla mentiin Noran kans kattomaan jenkkifudispeliä, josta odotukset oli matalat ja silti petyttiin. Homecoming-peleissä siis useimmiten otetaan vastukseks joku, joka varmasti voittaa, kun sitä peliä ei kehdata hävitä. No peli loppuki sitte 85-0 meille. Muuta en siitä ite pelistä sitte tiedäkkään, ku käytin suurimman osan ajasta vieressä olevien sotilasharjotusten seuraamiseen... Törmättiin sielä katsomossa kyllä aika moniin tuttuihin, niin ei se ihan turha reissu ollu.
Noniin huomentapäivää, tänään on sunnuntai, kello on jo melkeen 8, eli nukuin aika paljo pidempään u yleensä, ku pääsin nukkumaan vasta joskus puolenyön jälkeen. Mutta siis niistä tansseistahan mun pitikin kertoa. No niistä ei oo oikeestaan mitään kerrottavaa... Muistutti siis aika paljon sellasta alakoulun diskoa, mut ihmisillä oli juhlavaatteet päällä ja niitä ihmisiä oli paljo enemmän. Muutamiin kavereihin törmäsin, mut meteli oli vaihteeks niin kova et keskustelu oli aika pitkälti toisen sanomisten arvailua.
Mitäs muuta kertomisen arvosta? No pääsin koulun soutujoukkueeseen, treenit alkaa huomenna. Saa nähä mitä siitäkin tulee :D Ja epäilyksistäni huolimatta oon saanu kavereita! Monet moikkaa mua käytävillä ja aina saan ryhmän tunneilla, jos tehdään ryhmätöitä (joita kyllä edelleen inhoon, kuten viimeset 10 vuotta). Kohta lähetään yhen kaverin kans kirkkoon, jota oon odottanu aika paljon, kun kaikki sanoo et se on täällä jotenkin tosi erilaista. Nii ja sain eilen loistokkaan älynväläyksen varata tennistunnin, niin sekin ois ohjelmassa tänään?? Eikai tässä sen ihmeempiä, Instagramissa @jenkeissavaihdossa mulla on jotain kuvia jos kiinnostaa.
Nii ja mut paremmin tuntevat tietää kuinka jouluhullu oon, mut täällä ekaa kertaa niin pitkään aikaan ku muistan, en tajunnu et oli päivä tasan 3kk ennen joulua. Miten MÄ voin unohtaa tollasen??
9/06/2018
Koulun alku ja kuulumisia
Terve sinne kylmyyteen!
Täällä on ollu kunnon helteet koko ajan (tarkottaen, että 30 celciusta on kylmä päivä) ja pariin otteeseen oon myös palanu, mut mitäs pienistä! Vietetään siis Noran (saksalainen vaihtari, jonka kans asun samassa host-perheessä) kans suurin osa vapaa-ajasta Norfolkin Yacht & Country Clubilla, jossa on kuntosali, tenniskenttiä, uima-altaita yms, niin sen takia näytän vähän punastuneelta merinorsulta just nyt.
Saavuin siis parisen viikkoo sitten, 22.8 ja Nora tuli perässä heti seuraavana päivänä. Alku on sujunu tosi hyvin! Kielen kans ei oo juurikaan ollu ongelmia, mitä nyt muutamia sanoja sillon tällön joutunu kääntämään ja vähän useemmin pyytämään ihmisiä toistamaan sanomansa. Small talk on mun odotuksista huolimatta aika hassunhauska juttu. Jotenkin mukavaa, et missä vaan voi alkaa yhtäkkiä juttelemaan vieressä olevalle ihmiselle niitä näitä, eikä se oo siitä moksiskaan! Ajattelin, etten osais puhua ihmisten kans mistään, mut oikeestaan se alkaa jo sujua ihan hyvin! (Etenki vaihtarijutuista kertominen tulee aikalailla takaraivosta, kun samat asiat on sanonu 15krt...)
Ruoka nyt on mitä on, mut onneks koulussa saadaan ite päättää mitä syödään, tai ottaa evääks hedelmiä tms (joka on ehkä parempi vaihtoehto, kun koulun ruokala on sellanen valtava halli, jossa saa ensin jonottaa linjastolle/automaatille 10m ja sen jälkeen ei löydä istumapaikkaa, kun jokaisessa kolmessa ruokailussa on 600 oppilasta kerralla syömässä...) Koulusta puheenollen, sekin kerkes alkaa tossa alkuviikosta mun 14vk kesäloman jälkeen. Oon ihan tavallisessa, amerikkalaisessa lukiossa nimeltä Matthew Fontaine Maury High School, tuttavallisemmin Maury High. Se on vissiin aika arvostettu koulu täälläpäin ja vaikuttanu mun silmään kyllä ihan kivalta. Tai ei nyt pääsi kyllä vale, silmään se ei oo mitenkään mainitsemisen arvonen. Ihmiset on kuitenkin tosi mukavia ja ilmapiiri vaikuttaa vastaanottavaiselta. Vaihtarit huomioidaan mun muutaman päivän kokemuksen perusteella hyvin; opettajat antaa luvan käyttää puhelinta kielen kääntämiseen, jos tunnilla osallistumisessa ilmenee ongelmia (Norfolkin säännöissä on siis aikalailla ehdoton puhelinkielto oppitunneilla, ja tätä suurin osa opettajista myös noudattaa.), muut oppilaat kyselee tarviinko apua ja usein pyytää ryhmään jos on keskustelutehtävä tms.
Yllätyin siitä, kuinka monet pyytää sanomaan jotakin suomeks. "Mitäs tässä nyt sit sanois - tämä on suomea?" Nyt pitäis vielä selvittää, mitä urheilujoukkueita, kerhoja tms meiän koulussa oikeesti pyörii ja mitkä on vaan haamuina nettisivuilla. Olettaisin (tai sit mulle on ehkä edelliset vaihtarit kertonu) nimittäin, et niistä vois saada kavereita vähän helpommin kun matikantunnilta, jossa kaapinkokonen jenkkifudisvalmentaja opettaa geometriaa. :D
Niin ja synttäritkin mulla kerkes tossa olla, "kituvuosi" alkakoon siis! Kyseinen päivä alko ihan tavallisesti, 6.35am lähettiin Noran kans kouluun keltasella koulubussilla, jossa istuttiin jälleen vaan puoliks penkillä kun se oli niin täynnä jo ennen meitä. Eka tunti oli pyllystä kun ei tehty siellä mitään, opettajan mukaan ei ollu riittävästi aikaa alottaa tehtäviä..? Kaks seuraavaa tuntia oli ihan kivoja, Honors-kursseja (eli edellisillä kursseilla menestyneille oppilaille -> taso vähän kovempi) molemmat, et keskittyä kyllä sai. Viimesellä tunnilla (matikka!) kuitenki mun opettaja alko vaan yhtäkkiä tuijottamaan mua nimenhuudossa ja ajattelin et johtuu tietty siitä et se ei osaa lausua mun nimeä. Aloin selittämään et se on suomalainen nimi, lausutaan just niinku kirjotetaan jne mut se vaan keskeytti mut ja kysy "onks sulla synttärit tänään?". Hämmenyin vähän mut myönsin, että on ja koko luokka alko taputtaa! Suomessa ei ikinä tapahtuis tällasta, etenkään kun sillä kursilla kukaan ei tienny musta vielä mitään?? Kotiin päästyämme vietettiin Noran kans rattoisat 3h läksyjen parissa (joita täällä saa PALJON). Yritin saada selkoa mun espanjan läksyistä ja opetella englanninkielisiä kirjallisuustermejä, joita jenkit ei osaa itekkään (tunnilla yhessä pohdittiin, mitä ne mahtaa tarkottaa). Illalla mentiin turkkilaiseen ravintolaan syömään ja oli muuten Hyvää isolla h:lla! Viikonloppuna leivotaan laavakakkuakin kun on enemmän aikaa.
Joku kerkes jo kysellä, mitä kursseja mulla on, niin tämmöstä luvassa:
- Economy & Personal Finances (joku kurssi valmistuville oppilaille, vaikutti aika kummalliselta)
- Spanish 1
- Honors US History
- Genetics Biology
- Honors English 11 (tää on paikallisten mielestä kunnon killeri, joten vähän kauhulla odotan)
- AP Human Geography (AP tarkottaa yliopistoon pyrkiville suunniteltua kurssia)
- Geometry
Mutta joo, kai se on pakko myöntää et oon tässä reilut 30min pakoillu enkun läksyjä kirjottamalla tänne suomee - mikä älynväläys :))
Täällä on ollu kunnon helteet koko ajan (tarkottaen, että 30 celciusta on kylmä päivä) ja pariin otteeseen oon myös palanu, mut mitäs pienistä! Vietetään siis Noran (saksalainen vaihtari, jonka kans asun samassa host-perheessä) kans suurin osa vapaa-ajasta Norfolkin Yacht & Country Clubilla, jossa on kuntosali, tenniskenttiä, uima-altaita yms, niin sen takia näytän vähän punastuneelta merinorsulta just nyt.
Saavuin siis parisen viikkoo sitten, 22.8 ja Nora tuli perässä heti seuraavana päivänä. Alku on sujunu tosi hyvin! Kielen kans ei oo juurikaan ollu ongelmia, mitä nyt muutamia sanoja sillon tällön joutunu kääntämään ja vähän useemmin pyytämään ihmisiä toistamaan sanomansa. Small talk on mun odotuksista huolimatta aika hassunhauska juttu. Jotenkin mukavaa, et missä vaan voi alkaa yhtäkkiä juttelemaan vieressä olevalle ihmiselle niitä näitä, eikä se oo siitä moksiskaan! Ajattelin, etten osais puhua ihmisten kans mistään, mut oikeestaan se alkaa jo sujua ihan hyvin! (Etenki vaihtarijutuista kertominen tulee aikalailla takaraivosta, kun samat asiat on sanonu 15krt...)
Ruoka nyt on mitä on, mut onneks koulussa saadaan ite päättää mitä syödään, tai ottaa evääks hedelmiä tms (joka on ehkä parempi vaihtoehto, kun koulun ruokala on sellanen valtava halli, jossa saa ensin jonottaa linjastolle/automaatille 10m ja sen jälkeen ei löydä istumapaikkaa, kun jokaisessa kolmessa ruokailussa on 600 oppilasta kerralla syömässä...) Koulusta puheenollen, sekin kerkes alkaa tossa alkuviikosta mun 14vk kesäloman jälkeen. Oon ihan tavallisessa, amerikkalaisessa lukiossa nimeltä Matthew Fontaine Maury High School, tuttavallisemmin Maury High. Se on vissiin aika arvostettu koulu täälläpäin ja vaikuttanu mun silmään kyllä ihan kivalta. Tai ei nyt pääsi kyllä vale, silmään se ei oo mitenkään mainitsemisen arvonen. Ihmiset on kuitenkin tosi mukavia ja ilmapiiri vaikuttaa vastaanottavaiselta. Vaihtarit huomioidaan mun muutaman päivän kokemuksen perusteella hyvin; opettajat antaa luvan käyttää puhelinta kielen kääntämiseen, jos tunnilla osallistumisessa ilmenee ongelmia (Norfolkin säännöissä on siis aikalailla ehdoton puhelinkielto oppitunneilla, ja tätä suurin osa opettajista myös noudattaa.), muut oppilaat kyselee tarviinko apua ja usein pyytää ryhmään jos on keskustelutehtävä tms.
Yllätyin siitä, kuinka monet pyytää sanomaan jotakin suomeks. "Mitäs tässä nyt sit sanois - tämä on suomea?" Nyt pitäis vielä selvittää, mitä urheilujoukkueita, kerhoja tms meiän koulussa oikeesti pyörii ja mitkä on vaan haamuina nettisivuilla. Olettaisin (tai sit mulle on ehkä edelliset vaihtarit kertonu) nimittäin, et niistä vois saada kavereita vähän helpommin kun matikantunnilta, jossa kaapinkokonen jenkkifudisvalmentaja opettaa geometriaa. :D
Niin ja synttäritkin mulla kerkes tossa olla, "kituvuosi" alkakoon siis! Kyseinen päivä alko ihan tavallisesti, 6.35am lähettiin Noran kans kouluun keltasella koulubussilla, jossa istuttiin jälleen vaan puoliks penkillä kun se oli niin täynnä jo ennen meitä. Eka tunti oli pyllystä kun ei tehty siellä mitään, opettajan mukaan ei ollu riittävästi aikaa alottaa tehtäviä..? Kaks seuraavaa tuntia oli ihan kivoja, Honors-kursseja (eli edellisillä kursseilla menestyneille oppilaille -> taso vähän kovempi) molemmat, et keskittyä kyllä sai. Viimesellä tunnilla (matikka!) kuitenki mun opettaja alko vaan yhtäkkiä tuijottamaan mua nimenhuudossa ja ajattelin et johtuu tietty siitä et se ei osaa lausua mun nimeä. Aloin selittämään et se on suomalainen nimi, lausutaan just niinku kirjotetaan jne mut se vaan keskeytti mut ja kysy "onks sulla synttärit tänään?". Hämmenyin vähän mut myönsin, että on ja koko luokka alko taputtaa! Suomessa ei ikinä tapahtuis tällasta, etenkään kun sillä kursilla kukaan ei tienny musta vielä mitään?? Kotiin päästyämme vietettiin Noran kans rattoisat 3h läksyjen parissa (joita täällä saa PALJON). Yritin saada selkoa mun espanjan läksyistä ja opetella englanninkielisiä kirjallisuustermejä, joita jenkit ei osaa itekkään (tunnilla yhessä pohdittiin, mitä ne mahtaa tarkottaa). Illalla mentiin turkkilaiseen ravintolaan syömään ja oli muuten Hyvää isolla h:lla! Viikonloppuna leivotaan laavakakkuakin kun on enemmän aikaa.
Joku kerkes jo kysellä, mitä kursseja mulla on, niin tämmöstä luvassa:
- Economy & Personal Finances (joku kurssi valmistuville oppilaille, vaikutti aika kummalliselta)
- Spanish 1
- Honors US History
- Genetics Biology
- Honors English 11 (tää on paikallisten mielestä kunnon killeri, joten vähän kauhulla odotan)
- AP Human Geography (AP tarkottaa yliopistoon pyrkiville suunniteltua kurssia)
- Geometry
Mutta joo, kai se on pakko myöntää et oon tässä reilut 30min pakoillu enkun läksyjä kirjottamalla tänne suomee - mikä älynväläys :))
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)