Hola mis amores!
Toivottavasti kukaan täällä olevista ei puhu espanjaa, koska oon luultavasti onnistunu upottamaan tohon jonkun virheen... :)
Joo, toi on aikalailla tiivistetysti mun fiilis viimesten viikkojen ajalta. Oon lykänny ja lykänny tän kirjottamista, koska musta tuntuu tosi usein, että teen jotain väärin, tai en yritä tarpeeks. En oo halunnu kirjottaa mun odotuksista ja todellisista fiiliksistä, kun jotenkin tuntuu että pitäis tehdä enemmän, ja tietyllä tapaa olla vaikeempaa. Siinä oikeestaan onkin ehkä yks isoimmista yllätyksistä, mitä mulle on täällä tullu. Tuleville vaihtareille toitotetaan tosi paljon siitä, kuinka aluks tulee olemaan vaikeeta, hankala sopeutua, ikävä perhettä ja kavereita jne. Etenkin kulttuurishokista puhuttiin mun mielestä jatkuvasti ja mietittiin, miten siitä selviää. No, odotin tietysti muutamia tosi hankalia ja inhottaviakin kuukausia ja oon ollu aika hämmentyny, kuinka helppoo mulla on loppujen lopuks ollu. Toki se monille pahin aika, eli joulu on vasta edessä, mut silti, melkeen kolme kuukautta oon täällä asunu ilman mitään sen suurempia ongelmia. Mulle hankalinta on varmaan ollu se, mikä kaikille muille on helpointa. Koulu. En si tiä mikä siinä on, onks mulla jotenki hankalat kurssit (se AP mantsa on varmaan ainoo joka menee tähän kategoriaan...), vai onko mun aivot vaan vähän keskivertovaihtaria vähemmän poimuttuneet. Ei mulla nyt mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia koulunkaan kans oo, mut en saa ihan sitä kuuluisaa Straight A -todistusta :(.
Enemmän odotin ehkä sitä, et oisin ite huomannu kielitaitoni kehittymisen. En oo ihan varma johtuuko siitä, ettei kehitystä huomaa ite niin hyvin ku sitä kieltä käyttää koko ajan, vai enkö vaan oo kehittyny :D. Odotin myös sitä, et aluks joutuis olemaan koulussa ihan yksin, eikä tekis koskaan mitään ja joutuis jotenkin erityisen paljon tkemään töitä, et sais kavereita. Oonhan mä Suomessa koulua muutaman kerran vaihtanu (tää on mun laskujen mukaan mun 7. koulu?), ni ajattelin tän olevan suurin piirtein samanlaista. Olin kuitenki aika hakoteillä, koska vaikka oon Suomessa aina saanu kavereita koulussa, enkä oo koskaan joutunu olemaan yksin, ni sanoisin et se on täällä jopa helpompaa. Tosin tähän varmasti vaikuttaa monet seikat, kuten maa, jossa on vaihdossa. Uskoisin kuitenki, et mun suomalaisuus osaltaan on auttanu mua, koska kukaan ei tiedä Suomesta mitään (kirjaimellisesti joka toinen ei osaa sijottaa kartalle ja lopuilla se tietämys loppuuki si siihen...), niin kaikki on tosi uteliaita. Ne haluu tietää, käveleekö meillä jääkarhut kaduilla ja tiedänkö mikä joulu on. Ihmiset kyselee et "eikö teillä siä Ruotsissa oo flanellipaitoja", ku kerroin koulussa just muuttaneeni tänne yhden matkalaukun kans, jonka takia ei ollu flanellia teemapäivänä. Tää on yks juttu, jota osasin odottaa ja aika lailla olin oikeessakin sen suhteen: ihmiset kyselee TYHMIÄ kysymyksiä. Ei tietenkään kaikki, eikä monet niistä oo oikeesti edes kovin tyhmiä, kuulostaa vaan hölmöiltä kun itelle on ihan itsestäänselvää, että talvella on riittävästi lunta hiihtämiseen ja meillä puhutan suomea eikä venäjää tai englantia.
Tiesin etukäteen, et amerikkalaiset nuoret on tosi "riippuvaisia" vanhemmistaan. Esim. joka paikkaan pyydetään kyytiä ellei oo ajokorttia yms. Oon kuitenki vähän hämmentyny kuinka paljon vanhemmat oikeesti on mukana nuorten elämässä. Tällai esimerkkinä, pari viikkoo si oltiin sovittu yhen kaverin kans et nähään sunnuntaina. No laitoin hänelle si sunnuntaiaamuna viestiä et mihin aikaan sopis, nähäänkö siellä kahvilassa yms ja hän vastas et "en tiä, äiti on töissä, kerron kun se tulee kotiin" (tässä vaiheessa kello oli siis n. 10am). No ei siinä mitään, äitinsä varmaan töissä jossain, jossa ei puhelinta ehdi tarkistaa tms. Joskus 1pm hän laitto viestin "äiti tulee parin tunnin päästä, kerron si millon sopii". No tässä vaiheessa mun host-äiti ehdotti et hän voi heittää meiät sinne kauppakeskuksee, jossa se kahvila on. Tämä kävi ja lähettiinin si aikalailla samantien (yllättävää kyllä) hakemaan tätä kaveria. Loppujen lopuks käytiin ensi kaikki yhessä syömässä ja si mentiin sinne kahvilaan. Mun host-äiti siis varas hieronnan vaan, et vois odottaa meitä siellä?? Jotenki, ku ainakaan omasta mielestäni en ihan hirveesti omilta vanhemmiltani pyydelly kyytejä joka paikkaan yms, ni tuntuu tosi lapselliselta, kun joltain muulta menee monta tuntia hukkaan, et mä voin nähdä kaveria...
Nojoo oli miten oli, mitään isompia eroja odotusten ja todellisuuden välillä ei oo ollu, lähinnä tollasia pikkujuttuja yms. Toivottavasti Suomessa menee hyvin, TJ(abauttiarallaareilu)7kk :)
